Ylläripylläri

Palasin viikko sitten Suomeen yllättäen läheiseni. Piti siis palata vasta eilen. Onnistui aivan loistavasti. Ollut upea viikko! Energia ei oikein riitä ajattelemaan Moldovaa just nyt. Jonkinlainen loppuajatelmahajatelma pitää kohta rustata, mutta nyt ei pysty. Kokemus oli hieno. Nyt on tosi kiva olla kotona.

Ystävänpäivänä

Huh, onpa ollut kuhinaa. Mitä on mahtanu tapahtua? Ainakin olen löytänyt kaikkea siistiä ja ihanaa yhdeltä sika halvalta katukirpparilta. Jee! Aika sekavainen olo lähdön suhteen. Moni asia alkaa tuntua siltä, että oispa kiva jäädä. Tänään esim. lapsia koulusta hakiessani molemmissa kouluissa opettajat ekaa kertaa alkoi jutella. Toinen oli musiikin opettaja, joka opettaa lapsille pianonsoittoa. Ja oli tosi ihana. Pianon soittamisen harjoitteluhan on ollut to do- listalla jo useamman vuotta. Ois voinu sen kanssa harjotella... no next time.

Sit meillä oli vieraita, jotka oli käyneet täällä Kishinevissä olevassa vanhassa huvipuistossa, jossa oli mm. pelikoneita, jotka toimii vanhoilla kopeekoilla. En ollu koskaan kuullukaan. Plääh. On myös kaunista. Mitä vielä. Lauantain lasten toimintapäivä oli succee. Joskin meidän lapset saapui myöhässä ja tämä yksi niuho työntekijä oli ihan paniikissa. Laittoi lapset istumaan penkeille jne. Kun sitten yllytin niitä osallistumaan aktiviteetteihin, niin siltä meinasi pelihousut revetä. Kuinka voi niin hermoheikko kontrollifriikki ihminen olla tommosessa duunissa? Loppupuolella, kun oli välillä esiintymisiä ja välillä vapaata tanssia, niin meinas kanssa mennä naikkonen ihan sekaisin. Saatiin kuitenkin yllytettyä kaikki lapset tanssimaan ja mä vedin kunnon settiä pyörätuolikaverin kanssa. Kyllä se oli lopulta tapahtumaa kehunut sitten kuitenkin.

Viime perjantaina oli myös kokous, jossa kerrottiin kaikkien lasten taustoista, kehityksestä ja tilanteesta sellaiselle kaupungintyöntekijätädille. Hienoa oli olla mukana. Olis vaan voinu olla vähän aikasemmin... vaikka ei ehkä ois samalla tavalla ymmärtänyt.

Hienojakin uutisia on! Sille yksijalkaiselle ja -kätiselle tytölle tehdään proteesit. Joku kuulemma urheilijaproteeseista tunnettu italialaisfirma on luvannut tehdä ne ilmaiseksi ja tarjota huoneen sairaalassa. Vielä pitää kuitenkin löytyä varat passiin, matkaan ja ruokiin. Vähän mietin, että jos ystävät ja tuttavat vois esimerkiksi valmistujaismuistamisen sijaan lahjottaa matkarahat tytölle... Että pistäkää korvan taakse. Mietin vaan, että tarvitaanko sellaiseen jotain keräyslupaa vai meneekö se naapuriavuksi...

Viimeiset päiväni koitan nauttia paikallisesta sapuskasta, lapsista ja on sitä luvassa muutama suomen tuntikin. Katsotaan nyt, kuinka hommat etenee.

Eilen vein kengät (yhden parin, plus yhden kengän) korjaukseen. Olin aika varma, että sanoivat että pitäisi mennä hakemaan tänään ennen kahta. Kiiruhdin töistä kotiin ja missasin Kiss-Innin ( http://m.protv.md/stiri/social/saruturi-pasionale-langa-monumentul-lui-stefan-cel-mare.html) ja olin kymmentävaille kaksi suljetun korjauskopin tietämillä. Hengasin huudeilla ehkä vartin ja sitten menin vielä parin tunnin päästä uudestaan. Kiinni yhä. Toivottavasti aukeaisi kuitenkin lähipäivinä, niin ei tarttisi lenkkareissa joka paikkaan toheltaa.

Ei muuta kun rattoisaa ystävänpäivän jatkoa.

Maistuis varmaan sullekin!

Tämä viikko on mennyt kulinaristisissa merkeissä. Äidin ja Tuijan kanssa tutustuttiin moldovalaisiin herkkuihin. Tuli syötyä aika paljon mamaligaa ja placintoja. Kaikenlaisia herkkukarkkeja lähti Suomeenkin sen verran, että toisen naisen laukku ylitti jo painorajat (ei se tainnut ihan pelkästään karkeista johtua). Käytiin myös "Fabricat in Moldova" eli "valmistettu Moldovassa" messuilla. Jotain jäi mukaan sieltäkin.

Selvisin töihin torstaina ja lapset olivat yhä kaikki kipeinä. Piirreltiin ja hengailtiin ja oli kiva päivä. Perjantaina sitten me kolme kassialmaa lähdimme kohti lastenkotia. Lasten menussa olisi kalakeittoa, muussia, lihapullia, ruisleipää, karjalanpiirakoita ja mustaherukka mehua. Ja kyllä maistui! Myös johtaja kehui vuolaasti. Kokki oli tosi mukava ja rouvien ikää kummasteltiin joukolla.

Tulikin muutama selkeä esimerkki taas siitä, missä maidemme elintasoero ihan käytännössä näkyy. Ensinnäkin juuri tuossa "säilymisessä". Kokki sanoi, että moldovalaiset naiset pakkaavat leviämään synnytyksen jälkeen. Ei uskoisi, että nämä naiset ovat synnyttäneet kaksi lasta. Vaikka ei hän itsekään iso ole ja lapsia on ainakin yksi. Myös hoitajat ihmettelivät, voiko nämä nuorekkaat vieraat olla niinkin vanhoja. Lenkkeily, liikunta, terveellinen ruokavalio jne. Ei täällä sellaiseen ole varaa ja aikaa.

Toinen on sitten kuitenkin se, että mehän taas heihin verrattuna näytimme aivan mettänpörhöiltä. Ilman rakennekynsiä, piikkikorkoja, meikkejä ja turkiksia. Johtuuko se siitä, että meidän ei enää tarvitse näyttää, että toimeentullaan. Vai siitä, että meillä on varaa hyviin ja mukaviin vaatteisiin? Onhan moni pintakiiltävä sekunda lopulta edullisempaa, kuin maanläheisempi laatutavara.

Kolmas tilanne oli, kun olimme lähdössä lastenkodista. Lapset ainakin ja taisi keittäjä ja johtajakin toivottaa naiset uudelleen tervetulleiksi. Rouvat kiittivät tietenkin ja esittivät vastakutsun... niin. Hmm. Montako (kymmentä) vuotta heidän pitäisi säästää, että voisivat reissun toteuttaa. Ja minkälainen elämys painekeittokattilat ja yleiskoneet olisivat meidän keittäjälle, joka kotoaan on tuonut ruosteisen purkinavaajan, kun sitä ei työpaikka tarjoa...

Tällainen Moldovan reissu ei keittäjän tuloillakaan ole monen kuun säästötoimia vaativa proseduuri ja paikan päällä voi elää herroiksi, ostaa torilta vaikka ihan kannatusmielessä ja jättää lähemmäs päivän palkkaa vastaavan tipin siivoojalle. Silti viimeisenä päivänä voi ihmetellä, että ei tullutkaan vaihdetuksi kaikkia mukaan otettuja euroja, jotka koti-Suomessa olisivat helposti kuluneet neljän päivän ruokaostoksiin.

ps. Ystävällinen henkilökunta, herkullinen ruoka ja ihmetys siitä, miten kaunista mahtaisikaan olla kesällä sai rouvat jo suunnittelemaan kesäreissua Moldovaan :)