muisti palaa pätkien

Jotain muistui mieleen, mitä on ollut mielessä kirjoittaa. Ainakin siis se, että muistuipa mieleeni sanonta "sokea taluttaa rampaa" vai miten se mahtaa mennä, kun ulkona lähes sokea poika leikkii pyörätuolipojan kanssa. Keskuksen piha on vähän kalteva ja jyrkkenee talon vieressä. Siinä menee laatoitettu tie. Tämä lähes sokea poika siis työntää pyörätuolin ylimpään kohtaan, antaa vauhtia ja hyppää kyytiin. Pyörätuolipojan puhe on hidasta ja epäselvää, joten luulen, että ihan muistilla menee ohjaus. Aika villiä touhua, mutta vähiten niille tuntuu havereita sattuvan.

Niin ja venäläisen koulun alakerrasta paljastui vaate- ja tavaravarasto. En tiedä millä perustein kukakin mitäkin saa, mutta yks päivä koulun jälkeen tämä venäläisessä koulussa käyvä tyttö tuli luokasta paperin kanssa, jossa sitten ilmeisesti luki, mitä hän sieltä saa. Hän sai farkut ja saapikkaat. Aika hienot. Kai ne on jotain varastoylijäämiä tai jotain. Hienoa, että on tuollainen paikka. Siellä oli myös paljon peittoja ja jotain armeijan näköisiä makuupusseja.

Yks tyttö, jolla oli niska tuki muutama viikko sitten, kun se oli kaatunut tai jotain, käy nyt sairaalassa "Elektroterapiassa". Kiinnostaisi tietää, onko se ihan joku moldovalainen juttu, vai mitä. Päätä sillä sen jälkeen särkee, ois kiva myös päästä katsomaan, kun se saa sitä hoitoa. Se on samassa käytävässä fysioterapian kanssa. Kestää ehkä noin 20 minuuttia/ käynti.

Eilen töissä kävi partureita. Tai ehkä ne oli opiskelijoita. Ne leikkasi kaikkien lasten tukat. Tai melkein kaikkien. Kiva.

Sitten lisää uutta matskua eiliseltä. Taas tämä tomera 12-vuotias vähän komensi pienempiä seisoskelemaan kädet ylhäällä ties mistä syystä. Mä menin väliin ja yritin kysyä miksi ja tiesin, että yksi oli ainakin jo seissyt tosi pitkään. Sanoin, ettei enää tarvitse. Mutta eihän ne minua uskoneet ja tämä 12-vuotias vaan naureskeli vieressä. Mä sitten romahdin ja menin toimistoon itkemään. Teki niin pahaa ja samalla oli just kuullu tarkemmin lasten taustoista. Kun on ihan perseestä, mutta samalla ymmärtää, että kun tulevat vielä paljon perseemmästä, mut toivois, että olis sitten resursseja keskuksella oikeesti kohdata niitten lasten tarpeita, ettei ne enää siellä kasvais kierommiksi, kun jo ovat. No enivei. Kaks lasta tuli sitten toimistoon ja kysyi, miksi itken. Käskin ne pois ja olla hiljaa. Ne meni käytävään ja huusivat, että "Marjukka itkee". Työntekijät sitten tulivat sinne ja niistä toinen osaa vähän englantia. Meillä oli tosi hyvä keskustelu. Kerroin, mitä ajattelen ja miten tunnen ja he myös. Kerroin, että olin puhunut pomon kanssa ja kaikkea. Puhuttiin myös paljon tästä 12-vuotiaasta ja meidän ongelmista hänen kanssaan. Ilmapiiri oli ystävällinen ja ymmärtävä ja luulen, että asiat tästä menevät parempaan. Lupasivat jutella tämän 12-vuotiaan kanssa. Pyysin heitä kertomaan, että emme vihaa häntä, emmekä halua hänelle pahaa, mutta emme halua, että hän on paha pienille ja emme vain osaa kieltä. Kaikesta nyt kyllä tuntuu, että tämän 12-vuotiaan epäjohdonmukaisuus ja aggressiivisuus ei tee hyvää pienille, ja että hänellä on liikaa vastuuta. Jos ei tilanne parane, niin pitää ottaa asia jutuksi työntekijöiden kanssa.

Asiat siis pikkuhiljaa ja erilaisin kääntein rullaavat eteenpäin ja ehkä saa jotain tolkkua tästä touhusta. Mukava oli saada keskusteluyhteys työntekijöihin. Sanoivat myös olevansa tosi väsyneitä, kun tekevät pitkiä päiviä ja siksi kaiken pitää olla järjestyksessä, eikä leluja saa levitellä. Sanoivat kuitenkin, että on kiva, jos me järjestetään jotain lapsille. Leikki on kuitenkin niin tärkeää lapsille.

Eilen oli myös bileet. Tanssin hurjasti puolitoista tuntia, jonka  jälkeen olin niin hiessä, että oli pakko lähteä kotiin. Alkoi myös olla vähän liikaa porukkaa. Kiva oli tanssia ja kiva oli tulla ajoissa kotiin. Ja kiva oli myös kotiin tullessa vähän skypetellä Brysselin suuntaan :)

Yöllä oli satanut lunta maavalkoiseksi. Täällä ja Brysselissä.