Ostin tänään banaanin

Ostin myös deodorantin. Matkan varrella olleelta torilta tai lähi Fidescosta en kuitenkaan löytänyt lamppua. En jaksanut mennä minnekään muualle. Ehkä vielä illalla.

Huomenna piti alkaa suomen kurssi, mutta lomailevat opiskelijat eivät ole ilmoittautuneet ja aloitusta lykätään. Toivottavasti ei pitkään. Ja vapaaehtoisesti kun taidan tuonkin homman tehdä, niin ei haittaa vaikka olis vaan neljä osallistuajaa.

Kävin viimein toimistolla hakemassa tammikuun työaikakaavakkeen ja samalla sain pari korttia miesihailijoiltani. Kiitti vaan molemmille.

Toimistolle mennessä vastaan tuli toinen vapaaehtoinen aivan poissatolaltaan. Heillä on isoriita huonostikäyttäytyvän kämppiksen kanssa. Toimisto ei tee mitään. En tajua, miksi allekirjoitetaan aluksi joku sopimus, jos toimisto ei muka voi tehdä mitään. Samaan aikaan toimistolle oli menossa myös kämppikseni, jonka kanssa on ollut ongelmia. Hassua oli kuunnella tilitystä kolmannelta ja kun tämä minun kämppis oli vielä samaa mieltä. Kai meidän ongelmat on pienempiä ja ehkä hänkin tajuaa kuitenkin jotain. Viime päivät on muutenkin menneet hänen kanssaan paremmin.

Kysyimme myös sähkölaskusta. Meillä se on hirveän iso. Muissa kämpissä pienempi, vaikka olisi enemmän ihmisiä. Muut kaikki kokkaa ja lämmittää vetensä kaasulla. Meillä kaikki menee sähköllä. Toimistonaikkonen siinä kertoi sitten, että muilla on boilerit jne. Sanottiin kämppikseni kanssa, että niin meilläkin. Hän sitten ihmettelemään, että miksi se on päällä, kun meillä tulisi hanasta muutenkin lämmintä vettä. Se on ollut päällä kesällä, siksi kun Moldovassa on pari kuukautta, jolloin ei hanasta saa lämmintä vettä. Silloin boileri on päällä. hmmm. kiva. Mutta oiskohan sen voinut kertoa meille aiemmin.

Nyt lähden Bliniravintolaan tuohon naapuriin. Juuri sain tekstiviestikutsun aikaisemmin mainitsemalta kaverilta, siltä poissatolaltaan olevalta. Ehkä samalla reissulla voimaudun ostamaan hehkulampun. Maksaa kuulemma 3 leitä.

Ps. tänään tajusin, miten kova ikävä mulle tulee näitä lapsia. Koulun jälkeen annoin tekemäni lapaset ja valokuvan kehitysvammaiselle pojalle, joka oli yli viikon kotona. Hän oli niin ihana! Hän vaihtoi kouluvaatepinkasta vanhat sormikkaat tekemiini. Ja jos jotain laittoi siihen päälle, hän heti kävi nostamassa ne päällimmäiseksi. Välillä hän toki esitteli niitä ja kuvaa keharitytölle, joka sitten haki laatikosta antamani kuvan. Hän käyttää tekemiäni sukkia koulussa ja pistää ne vinhasti taskuun matkaksi. Yleensä kaikki putoo. Ne ei ainakaan vielä. Ihkuja!!