Arki alkaa hahmottua

Mennyt viikko on ollu täynnä touhua. Aloitin töissä ja sitten oli terveystarkastus viisumia varten. Tai osa siitä, röngten kun ei toimi, niin pitää jatkaa sen kanssa vielä joskus myöhemmin. Kirjoitan sitten eheän koosteen tarkastuksen kulusta, kun homma on paketissa.

Töissä on alkanut ihan mukavasti. Kukaan ei vaan oikein puhu englantia, eikä tunnu tietävän mistään mitään. Johtajan kanssa juttelin tiistaina ja hän puhui 35 viikkotyötunnista, mutta sitten hänen ja toimiston tekemässä sopimuksessa oli paljon vähemmän. Meitä on siellä nyt siis kaksi vapaaehtoista ja teemme hommia vuoroissa.

Aamuvuoro on seitsemästä puoli yhteen, eli 5h30min ja iltavuoro on puoli neljästä puoli kahdeksaan eli 4h. Päätimme vaihtaa aina keskiviikon jälkeen vuoroa, eli toinen tekee aamua ma, ti, ke ja sitten to, pe iltaa. Mulla alkaa ens viikko iltavuorolla. Ois vähän turhan raskasta herätä joka aamu ennen kuutta ja toisaalta ei ole kiva vaihtaa vuoroa joka päivä. Ainakin omasta mielestämme suunnitelmamme on hyvä.

Toimenkuva ei oikein ole vielä varmistunut. Paperissa lukee paljon hienoja sanoja, mutta todellisuus on hieman erilainen. Esimerkiksi kun iltapäivisin meidän pitäisi osallistua ja avustaa toiminnallisissa kerhoissa, niin leikimme lasten kanssa pihalla, kun muut työntekijät tekevät jotain muuta. Näin myös ns. opetussuunnitelmassa pienille lapsille ohjelmassa olevan jumppaa tms. Mutta sellaisestakaan en ole nähnyt vilausta. Työntekijöitä on useita ja kaikilla tietenkin oma tyylinsä tehdä hommia ja antaa meille tekemistä. Toiset näyttävät, toiset käskevät ja toiset jättävät huomiotta. Käytännön toteutus on siis vielä lapsen kengissä, mutta luulen, että se alkaa tästä hahmottua.

Kouluihin viedään lapsia aamuisin ja haetaan iltapäivisin, että siihen hommaan sitten ainakin päästään. Olen käynyt nyt neljästä koulusta kahdessa, eli osaan suunnistaa niihin. Toisen matkalla on paljon mielenkiintoista nähtävää, pitää tehdä siitä tarkempi reportaasi sitten myöhemmin.

Eilen tavatessani toista vapaaehtoista kävi ilmi mielenkiintoisia asioita, jotka viittaavat siihen, että alun epäselvyys yms. on jossain määrin meidän testaamistamme tai sitten vaan eivät näe positiivisen palautteen voimaa. He nimittäin kehuvat aina Samiraa minulle ja toisaalta olivat kehuneet minua S:lle. On tuntunut viikon siltä, että S on kaikessa mua parempi, mutta hänellä on ollut sama tunne minusta. Pitää siis välittää nämä positiiviset viestit toisillemme. S myös kertoi, että tarpeeksi epätoivoisten romanian puhumisyritysten jälkeen yksi jos toinenkin työntekijä olivat alkaneet puhua englantia. Pitää katsoa, koska se paljastuu minulle käytännössä.

Sitten seuraa viikon mittaan tehtyjä huomioita:

1.Eräs nainen kysyi kadulla kelloa minulta; en siis näytä ihan urpoulkerolta (ps. osasin myös vastata)

2.Kepeillä kävelevä mies tuli trolliin, mutta kuten yleensä trolli lähti jo ennen kuin ovi oli sulkeutunut miehen takana. Mies pääsi vaivoin istumaan paikoilleen kanssamatkustajien avustuksella. Miehen istuessa tuli pieni helpotuksen hymy joka paljasti suuta koristavan ainoan, kultaisen hampaan.

3.Trollikka ajoi takaluukku (jossa jonkinlainen moottori sijaitsee) auki, kaipasi vissiin jäähdytystä.

4.Näin lentävän heinäsirkan.

5.Trollikkaan tuli tarkastajia, ei suinkaan tarkistamaan, oliko matkustajilla lippuja vaan tarkistamaan lipunmyyntitilanteen. Trollikoissa on siis lipun myyjä joka kulkee ihmismassan läpi ja myy ihmisille lippuja. Tarkastukseen tarvittiin kolme tärkeän näköistä henkilöä. Kaksi istui lipunmyyjän kanssa penkeille ja kolmas alkoi myydä lippuja. Lipun myyjän laskiessa rahojaan (iso nippu pieniä ryppyisiä seteleitä ja joitakin kolikoita), toinen istuvista tarkistajista merkkasi paperilappuun välisummia ja toinen katsoi vierestä. Kun rahat, joita löytyi ties mistä taskuista, oli laskettu, merkitsi tämä vierestä katsoja johonkin paperiin käsin summan ja ilmeisesti viimeisen myydyn lipun numeron. Liput siis myydään sellaisesta rullasta… Istuin tarkastusporukkaa vastapäätä, tuli vaan niin alkeellinen ja toinen toistaan vahtimisen olo.

Pyrin tulevalla viikolla kertomaan ja laittamaan enemmän kuvia kodista ja kotiseudusta. Nyt romanian opiskelun ihmeelliseen maailmaan!

La revedere! (näin se siis oikeasti kirjoitetaan)