Pohdintaa sukkahousujen parsinnan lomasta

Eilen illalla kun parsin kilsauneita sukkahousuja lasten käyttöön samalla, kun 12-vuotias tyttö päiväkotilaisten ja kehitysvammaisten kanssa katsoi telkkaria, mietin taas, että miten vois tehdä enemmän ja paremmin. Varsinainen työntekijä siis lähti jonnekin. En tiedä kävikö se varsinaisesti missään vai oliko se kokoajan alakerran keittiössä alakerran työntekijän ja jonkun kolmannen, ilmeisesti heidän kaverinsa, kanssa. Ennen lähtöä hän komensi kaikki istumaan tietyille paikoille ja olemaan hiljaa... Tälläkertaa aivan mielettömän hyvin pienet myös tottelivat ja olivat tosi hiljaa... en sitten tiedä sisälsikö käsky uhkailua, vai mikä lapsiin puri.

Muuten olisi tietenkin voinut vähän leikkiä lasten kanssa, mutta kun oli se 12-vuotias vahtikoira paikalla. Voi se olla vähän vanhempikin. Se siis katsoi jotain venäläistä sarjaa ja pikkulasten piti istua hiljaa. Heti jos tekivät jonkun ilmeen tai äänen, niin huutoa tuli. Sukkahousujen parsiminen siinämielessä on sentään palkitsevaa, että tiedän lasten sitten saavan jotain ehjää päälle. Vaikka ei ne varpaista parsitut varmaan kauheen hyviltä tunnu, ainakaan kengissä. Vyötärö ei tietenkään pysy millään ylhäällä ja sitten saavat huutoa, kun ei ole paita housuissa... mutta parempi kai reiättömät kun reiälliset.

Sitten pääsin hetkeksi ulos leikkimään alakerran tyttöjen kanssa. Aika pian pitää keksiä joku uusi leikki, kun ei tuota "Hura hura häitä" väärillä sanoilla ihan hirveän montaa viikkoa jaksa. Loppuvuoroksi palasin yläkerran "leikkihuoneeseen", jossa yleensä ei saa leikkiä, parsimaan lisää sukkahousuja. Tällä kertaa 12-vuotias meni pienten kanssa keittiöön ja sulki oven. Laskemista ne taisivat opetella. Ensin kuulosti aika vihaselta menolta, mut sit alko kuulua  myös BRAVO ja tyttö haki kynää ja paperia ja kun sitten lähdin, niin ne teki ihan jotain toiminnallista. Ihan hieno homma, mutta olisinhan mä voinut sitä niitten pienten kanssa harjotella, että sais 12-vuotias perjantai-iltansa viettää vähän eritavalla. Tai oltas voitu yhdessä. Tai oltas voitu jakaa ne muksut. Tai... tai... tai...

Pomo kehui meidän lehtiprojektia meille molemmille, joten luulen, että se ihan oikeesti tykkää meistä ja haluaa, että tehdään jotain lasten kanssa. Pitää siis vaan uskaltautua sen juttusille ja rohkeesti ehdottaa kaikkea. Kun voi sitten työntekijöille sanoa, että pomolta on suostumus, niin eipä oo niiltä vastaan sanomista. Ensiksi vois ottaa mukaan Suomesta tuomani "yhdistä numerot"-tehtäväkirjat ja tehdä niitä pienempien kanssa vuorotellen. Kysyn ensi viikolla, saisinko tehdä niitä aamuisin, kun sillon ei oikeastaan ole ketään muuta. Iltapäivällä voi leikkiä isompienkin kanssa.

Eiköhän se ilo siis pikkuhiljaa irtoa, kun vaan tajuaa, kenen puoleen kääntyä ja löytää oman paikkansa.