Marjan innottamana: Hyvä paha Moldova

Tervehdys pöytiin.

Netti alkoi toimia parin päivän katkon jälkeen, mutta muuten on ollut kiirettä ja touhua, etten ole ehtinyt ihan niin tiuhaan kirjoitella. Toisaalta on ollut myös niin paljon aivotuksia, ettei sitten tienny mistä alottaa. Tai mitä kirjottaa ja mitä ei. Monesti kirjottaessa mietin, etten nyt liikaa hauku ja solvaa, mutta toisaalta en halua antaa liian kultaistakaan kuvaa. Suurimmat ilot ja surut on kuitenkin kaukana keskiarvosta, mutta niistä tulee eniten kirjoiteltua, kun sillon, kun jotain erihyvää tai -pahaa tapahtuu, on ajatuksia ja halua kirjottaa.

Ensin pitää varmaan kirjottaa eilisestä kivakishinev-fiiliksestä. Satoi. Olin kipeä. Kävin toimistolla ja torilla ja ostamassa bussilipun. Olin täydessä trollibussissa takasin kotiin miettimään, kannaatko lähteä töihin, kun on kipeä olo. Jotenkin, niin kuin yleensä aurinkoisina päivinä maalla, tuli sellainen "jes!" olo. Tajusin, että olin pystynyt ostamaan bussilipun torstai-illaksi ilman mitään kielivaikeuksia ja asioinut ruuhkaisella torilla ja saanut tosi halvalla eripaljon himotuoreita kasviksia. Ihmiset näytti just niin totisilta ja vihaisilta, kun suomalaiset busseissa ja tiesin, että todennäköisesti ne kuitenkin auttais ilolla ja yrittäis ymmärtää mua,  jos kysyisin jotain. Osasyynä ilofiilikseen varmaan oli se, että henkilö, jota olen menossa tapaamaan Euroopan toiselle laidalle, marisee usein paikan säästä, ihmisistä, asunnosta, kulttuurista jne. Tässä paikassa on paljon hyvää...

...ja paljon kehitettävää! Mä olen aina tykännyt olla ajoissa. Mun mielestä on hyvä, että asiat sovitaan ajoissa. Mä oon sitä mieltä, että pitäs puhua, millon ketäkin missäkin miksikin tarvitaan tai ollaan tarvitsematta. Nyt on siis töissä välillä ollu niin fakin ärsyttävää, että menee hermo. Mutta se on sitä kulttuuria, kai. Sitä, josta Niko jo jutteli omissa duuneissaan, et ku kukaan ei ajattele viittä minuuttia eteenpäin. Eli ensin oli se kaupungin syntymäpäiväepisodi, jolloin kukaan ei kertonu mulle, että seuraavana päivänä ei ole koulua ja mun ei siis kannata mennä sinne aamu seitsemältä. Onneks toinen vapaaehtonen sattu kuulemaan et asiasta oli puhetta ja ilmottamaan mulle. Meidän vuorot on siis aamu seittemästä puol yhteen ja sitten puol neljästä puol kasiin. Johtaja kuitenki sano aluks, että sovitaan sitten mikä toimii parhaiten... Aamuvuorot kestää aina yhteen ja joskus pyydetään olemaan kauemmin, noin puoli kolmeen. Ysin ja puol yhden välissä kaikki lapset on siis koulussa. Iltavuorossa on jonkin verran tekemistä, mut se kestää vaan sen 4h ja kun töitä pitäs tehdä viikossa 30-35h...  Ainakin perjantaisin pitää aina jäädä aamussa pidempään, ku lapset pääsee kaikki siinä yhen kahen aikoihin koulusta. Kukaan ei kuitenkaan ole ilmottanu, kysyny, jutellu, maininnu, että pitäskö niitä vuoroja vähän muuttaa... mä otin sitten asian puheeksi ja sovitii, että perjantaisin yksi tulee yhdeksi, niin ei tartte sitte sen aamuvuorolaisen tehdä niin pitkää päivää.

Viimeviikolla kyselin sitten myös uteliaana ja vahingoista oppineena, että onkohan lapsilla joskus syysloma. Ja onhan niillä, mutta kukaan ei ensin osannu sanoa, että millon. Yks sano, että ehkä ens (tällä) viikolla ja toinen että joskus marraskuussa. Eikö sellanenkin nyt jossain kalenterissa luulis lukevan. No sain sitten tietää, että se on marraskuun eka viikko, eli just se, jonka oon poissa. Vähän harmittaa, kun ois kerrankin ehkä ollu aikaa tehdä jotain lasten kanssa. Mut eipä mainittu siitä sillonkaan ku lomiani pyytelin...

No maanantaina olin sitten aamussa ja muut vapaaehtoset oli tulossa iltaan, eli kolmen puol neljän aikoihin. Lähtötunnelmissa ollessani, joku sano mulle, et lasten ei tartte vaihtaa kotivaatteita, kun he lähtee kirjastoon... Sain sitte selville, että ne lähtee sinne kirjastoon puol kahelta, kenelläkään ei kuitenkaa ilmeisesti ollu käyny mielessä ilmottaa siitä vapaaehtosille. Kun kysyin niiltä, et miten nää kaks vapaaehtosta, ku tulevat iltaan ni ne kysy "mihin aikaan ne tulee" Siis #%"UIFKJJkj"¤#¤# me ollaan siellä nyt oltu reilu kk ja ne ei vieläkään ole tajunneet, mihin aikaan me tullaan sinne. Sanoin rauhallisesti, että silloin ku yleensä, ku meille ei oo sanottu mitään mistään kirjastosta. Tarjouduin myös soittamaan heille ja kertomaan aikataulusta, että tulevat joko ennen tai jälkeen kirjastokäynnin. tanakeletu. Muutenkin ne aina käskee lähtee hakemaan jotakuta koulusta ihan anusaikoihin tai viemään ja sit pitää venata siel koululla. Eikö ne tosiaan tajua, että kun olen kk ajan vieny ja hakenu niitä, niin tiedän kyllä, mihin aikaan ne pääsee ja mihin aikaan kannattaa lähteä.

Oli se perjantainakin riemua ku oli synttärit yhellä poitsulla. Kauheella kiireellä piti siivota ja sit istuttii tunti ja venattiin, että yks tulee jostain koulusta. Sen tunnin aikana ei tietenkään saanu leikkiä vaan nää vanhemmat katto telkkaria ja määräs missä kenenkin pitää hiljaa istua.

Yleensäkin ottaa sikkenä päähän, että ensin pitää kauheella kiireellä jotain tehdä ja sitten odotellaan. Aamulla äkkiä vaatteet päälle nopeesti ja sitten odottelet toppatakki päällä sisällä puoltuntia, että lähdetään. Mitä Vtua?! Ja se lähtökin sitten on että "NYT". Eikä mitään varoitusta. Lapset just nimenomaan oppis aikakäsitystä ja toimis paremmin, kun niille kerrottais, että nyt on kymmenen tai viisminuuttia aikaa siivota kamat ja laittaa vaatteet päälle ja sitten mennään. Yleensä koitan aina löytää hyviä puolia toisenlaisesta tavasta. Koitan ymmärtää erilaisuutta. Stressitöntä ja letkeää myöhästelyä ja ajantajuttomuutta olen jo oppinu vähän ymmärtämään, kun se on sentään rentoa.

Sitten on se ylenmääräinen huutaminen, mitä kuulee kokoajan. Johtaja työntekijöille, työntekijät lapsille, lapset toisillee, lipunmyyjä asiakkaalle, asiakas lipunmyyjälle, asiakkaat toisilleen jne.

Siinä siis kulttuuriturhautumisvuodatus!

Viikonloppuna oltiin Sorocassa ja oli ihanan aurinkoista, ihan kesä ja kivaa. Koitan ehtiä jaksaa kertoa siitä ehkä myös myöhemmin tai ainakin lisätä kuvia. Eilen olin tosiaan poissa töistä ku oli kuumettakin, kun pääsin toimistotorireissulta kotiin. Nyt en tiedä, mennäkö vai eikö mennä. Ehkä paremmin paranis, kun jäis kotiin, mutta kun ei millään raskis jäädä, kun sitten on taas viikon pois...