Terveystarkastus

(Koitan ottaa viikonloppuna aikaa kertoa hieman tarkemmin työstäni, lapsista ja kanssakasvattajista. Vaikka kyseinen aihe on täällä oloni syy ja pääasiallinen päiväohjelmanrakentaja, on se moninaisuudessaan jäänyt vähille blogiteksteissäni. Tilanteet vaihtelevat ja juuri kun on muodostanut ajatuksen, se muuttuu ja ei tiedäkään, mitä kirjoittaa. Nyt on kuitenkin jo melkein neljä kokonaista viikkoa takana, joten jonkinlaista tuntumaa kai pitäisi olla. Pyrin pääsemään jännän äärelle viikonloppuna...)

Huhhei ja vihdoinkin yhteen mielenkiintoisimmista kokemuksistani. Me Moldovassa yli 3kk ahertavat vapaaehtoiset tarvitsemme työluvan. Työluvan saamiseksi on läpäistävä kaksi päivää kestävä terveystarkastus. Kävimme tarkastuksessa noin 5 hengen ryhmissä ja apunamme (jota tekstissä kutsun oppaaksi) oli yksi paikallinen toimistotyöntekijä.

Tärkein osa terveystarkastusta on HIV-testi; positiivisella tuloksella maassaolo jää haaveeksi. Verikoe tulokset saimme yhdessä päivässä, joten moldovalainen lääketiede taitaa olla aikaansa edellä. Vai saako tuloksen myös Suomessa niin pian? Sain negatiivisen.

Terveyskeskus oli vanha kivirakennus. Valitettavasti en tohtinut ottaa kuvia, sillä tilanne oli jokseenkin jännittävä. Rakennuksessa oli siis kivilattiat ja seinät. Siisteystaso oli rappukäytäväämme parempi, mutta en kutsuisi hygieeniseksi, saati steriiliksi. Käytävillä huoneisiin jonottavat ihmiset riitelivät varsinkin meidän joukkiomme ohi pyrittiin aktiivisesti. Pahimmat huijarit onnistuivatkin etuiluyrityksissään.

Aluksi vaihtotoimiston työntekijä keräsi passimme ja kävi vastaanottohuoneessa hakemassa kaikille papereita; osa käsin kirjoitettuja, osa tiedotteiden nurjalle puolelle kopioituja. Yksi oli taulukko, jossa oli noin kahdeksan kohtaa ja sitten oli vihko, jossa sivuja samalle määrälle spesialisteja.

Aloitimme tarkastuksen verikokeella. Neulat olivat steriilipakkauksissa, pelkäsin että hoitsu vetää jonkun vähän käytetyn neulan esiin, mutta ei onneksi. Helpotus. Verenotto ei kuitenkaan ekalla yrityksellä hoitsulla onnistunut ja piti vaihtaa kättä, ja mulla ei siis ikinä ole ollut mitään vaikeuksia verenluovutuksessa kummassakaan kädessä. Mitään laastaria ei tietenkään laitettu ja passia ja papereita piti yhä pitää kädessä, kun yritin pitää tolloa molemmissa kyynärtaipeissa. Onneksi eivät vuotaneet pitkään – ja aikaahan oli, kun viisi muuta kävi verikokeessa jälkeeni.

Tämän jälkeen veimme jokainen henkilökohtaisesti, edellisenä päivänä kotona purkittamamme, kakkanäytteen yläkerran laboratorioon, joka laitettiin pöydälle yhden lapun päälle, joissa luki nimemme. Sitten menimme takaisin ensimmäiseen kerrokseen ihotautilääkärille. Lääkäri kysyi, onko Suomessa kylmä ja onko täällä kasveja. Vastasin molempiin myöntävästi. Sitten hän kysyi olenko allerginen jollekin. Vastasin kieltävästi. Sain leiman ja allekirjoituksen.

Seuraava käynti oli taas yläkerrassa. Tällä kertaa infektionistilla. Hän tyytyi kysymään vain, onko jotain tulehduksia. Vastasin kieltävästi ja sain leiman ja allekirjoituksen samalla kun kysymyksen esittänyttä lääkäriä vastapäätä istunut rouva kirjoitti käsin vihkoon juoksevan numeron ja tietoja minusta. Suuntasimme toiseen rakennukseen gynekologille. Menin ensimmäisenä oppaamme kanssa sisälle. Mutta ei siellä olisi tarvittu. Hän tyytyi kysymään oppaalta, keitä me olemme ja onko meillä jotain seksitauteja. Opas vastasi kieltävästi ja saimme kaikki leimat ja allekirjoitukset. Viime vuonna oli kuulemma tentattu useaan otteeseen, osaako käyttää kondomeja. Näytettä ei ollut pitänyt antaa.

Ekan päivän ohjelmasta jäi röntgenkuva, sillä röntgenlaite oli rikki.

Toisena päivänä kävimme psykologilla. Kun edellinen asiakas meni sisään, näin, että huoneessa on remonttitikkaat, se huvitti minua. Kun vuoroni tuli, huomasin, että huoneessa oli myös pari remonttimiestä, joiden läsnäolo ei toki haitannut sitä, että vastasin kieltävästi kysymykseen mielenterveysongelmista. Sain leiman ja allekirjoituksen.

Kävimme myös toisessa huoneessa vastaamassa kieltävästi, en tiedä, minkä alan spesialisti hän oli. Ehkä hammaslääkäri. Sain leiman ja allekirjoituksen. Röntgen ei vieläkään toiminut. Seuraavaksi jonotimme 40 minuuttia terapeutille. 40 minuutin jälkeen ohi useita kertoja kävellyt toimistohenkilö kertoi oppaallemme, ettemme voi mennä sinne ennen kun olemme käyneet röntgenissä. Odotusaikana kuitenkin panimme merkille, että eräs lääkäri kävi tupakilla käytävän päässä ikkunan edessä. Siis sisäpuolella.

Viikon päästä saimme tiedon, että röntgenlaite olisi kunnossa. Olin päässyt jo yli ensimmäisen päivän säteilypelosta. Laite oli kuin muutamakymmentä vuotta sitten tehdystä tieteiselokuvasta. Kuva tuli ja seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä hakemaan tulokset ja sitten vihdoin terapeutille ja ”lopputarkastukseen”, joka tarkistaisi, että kaikki leimat ja allekirjoitukset olisivat kohdallaan.

Seuraavana päivänä tapamisemme terveyskeskuksella. Sain tietää, että röntgen tuloksia ei voi saada siihen aikaan, koska he olivat juuri sulkeneet. Minä ja kaksi muuta, joilla kaikki muu oli jo tehty, lähdimme kotiin. Pitäisi vielä kerran selittää töissä, että menen ”viimeisen kerran” terveystarkastukseen. Kun kämppikseni, joka oli jäänyt muita tapaamisia varten terveyskeskukseen tuli illalla kotiin, hän sanoi, että minun ei tarvitsekaan enää mennä sinne. Oppaamme oli saanut tulokset röntgenistä ja samalla sanonut terapeutille, ettei meissä poissaolevissa ole mitään vikaa ja myös lopputarkastuksessa olimme saaneet leiman ja allekirjoituksen muitten siivellä.

Kahden päivän testi tuli siis läpäistyä neljässä päivässä kahden viikon aikana ja kahdella varsinaisella toimenpiteellä. Todella merkityksellinen ja tarpeellinen rupeama kaiken kaikkiaan. Ehkä jossain vaiheessa käväisi mielessä jonkun lompakon paisuttaminen sen verran, että saisi leimat ja voisi unohtaa huoneesta toiseen juoksemisen, mutta enhän minä täällä lahjontaa tukemassa ole. Ja tulipahan koettua. Tapaamisista ilmoitettiin siis joko päivää ennen sähköpostilla tai kavereiden kautta. Melkein aina jouduin lähtemään töistä kesken vuoron ja röntgen kerralla palasin vielä takaisin.

Jossain välissä kävin myös vessassa, joka, ylläri ylläri, ei ollut ihan tottumaani terveyskeskusvessatasoa: Matalat kannettomat pöntöt (=pitää kyykkiä). Ei paperia. Ei lämmintä vettä kraanassa. Ei saippuaa. Ei mitään, mihin kuivata kätensä. Naapuri huoneesta tuli hoitsu pesemään tomaatteja käsienpesualtaaseen.